Avannehoitaja -koulutuksesta verkostoja työelämään

Perjantaiaamuna ennen kymmentä Xinno -rakennuksen ulkopuolella on iloisesti hymyilevä Avoimen AMK:n harjoittelija Anniina ohjaamassa Avannehoitaja -koulutukseen saapuvia oikeaan paikkaan. anniina 001_muokattuPaikan päällä luokassa osallistujia on odottamassa kahvia ja kahvileipää. Osallistujat ovat tulleet eri puolilta Suomea. Pisimmän matkan tehneet osallistujat ovat Rovaniemeltä, Kajaanista ja Kokkolasta.

henkilökunta 041avannehoitaja_ruokaTunnin alussa opettaja Paula Mäkeläinen toivottaa kaikki 31 opiskelijaa tervetulleeksi koulutukseen. Jokainen opiskelija saa kansion, mikä sisältää oppimateriaalit. Kansioita jakamassa Paulan apuna on Avoimen AMK:n ja täydennyskoulutuksen suunnittelija Rea (kuvassa etualalla).henkilökunta 034rea_ja_paula_kansioita_jakamassaKäymme läpi osallistujien odotuksia tulevista Avannehoitaja -opinnoista. Kaikki Avannehoitaja -koulutuksen osanottajat ovat sairaanhoidon ammattilaisia. Osallistujat kertovat, että tarvetta on avannehoitajille ja avannehoitajien määrä on vähäinen. Osastoilla ei välttämättä ole yhtään avannehoitajaa tai ainut avannehoitaja on jäämässä eläkkeelle.

Moni lähti opintoihin mukaan omasta mielenkiinnosta. Yksi opiskelija kertoo, että odottaa pääsevänsä jakamaan kokemuksia rautaisten ammattilaisten kanssa eri puolelta Suomea. Verkostoituminen nousee yhdeksi olennaiseksi osaksi koulutusta.

henkilökunta 035paula_jakaa_kansiotToinen opiskelija kertoo, että koulutus tuo ”lisää pontta hommaan.” Monella työantaja tukee koulutukseen mukaan lähtemistä. Kolmas toteaa, että työpaikalta kannustettiin mukaan koulutukseen: ” Opiskele niin hyvin, että voit meitä muita opettaa!”.

Paula Mäkeläistä voi kutsua asian asiantuntijaksi: sen lisäksi, että hänellä on pitkä kokemus eri aloilta sairaanhoidosta, hänellä on omakohtaista kokemusta avanteesta, hän on nimittäin ollut avannepotilaan roolissa. Paula lupaa koulutuksen antavan hyvät verkostot, joista on hyötyä tulevaisuudessa.

Avoimen AMK:n ja täydennyskoulutuksen tarjontaan voit tutustua täällä.

Mainokset

Mamkin Räpsä pesäpallon opiskelijoiden SM-kisoissa

Pesäpallon opiskelijoiden SM-kisat pelattiin Helsingissä 19.-20.9.2015. Kisoissa mukana oli perinteiseen tapaan myös Mikkelin ammattikorkeakoululta edustus rentosarjassa ja tällä kertaa joukkue sai nimekseen Mamkin Räpsä.

Rentosarjassa kilpaili 13 joukkuetta ympäri Suomen.

Lauantaina voittoja tuli kolmesta pelistä kaksi, jotka takasivat jatkopaikan sunnuntain peleihin. Toisena päivänä vastassa oli selvästi kovempi tasoisia joukkueita, mutta loistavilla suorituksilla ja kovalla taistelutahdolla Mamkin Räpsä onnistui saavuttamaan 4. sijan.

Kotiin palasi kisoihin kokonaisuudessaan tyytyväinen ja kaikkensa antanut loistava opiskelijaporukka.

pesis-5Mamk Räpsä pesis-2 pesis-4

4 suosittua bloggaajaa, 4 tarinaa Mamkista

Kevättalvella Mamkiin kävi tutustumassa 4 suosittua bloggaajaa. Kaksi heistä tutustui Kasarmin kampukseen ja Mikkeliin, toiset kaksi Savonniemen kampukseen ja Savonlinnaan.

Kahdessa päivässä  he ehtivät paitsi nähdä kampuksen paikat, myös kokeilla eri alojen opiskeluun kuuluvia juttuja ja osallistua myös opiskelijaelämään.

Esimerkiksi Mikkelissä Anni ja Nadja harjoittelivat metsäkoneen käyttämistä simulaattorilla metsätalousinsinööriopiskelijoiden opastamana, opettelivat elvytyksen antamista terveysalan simulaatioympäristössä, tekivät herkulliset smoothiet restonomiopiskelijoiden ohjaamina, tutuistuivat paikallisiin oluihin Päämaja-ravintolan iltakoulussa ja osallistuivat Hallituskadun Appro -opiskelijabileisiin.

Bloggaajat

Klikkaa itsesi blogipäivityksiin alta.

Kasarmin kampus, Mikkeli

Savonniemen kampus, Savonlinna

Yhteisöpedagogi ammatillisen kasvun syventävässä harjoittelussa

Yhteisöpedagogiopiskelija Anu Kettunen kertoo lyhyesti kokemuksistaan ammatillisen kasvun syventävästä harjoittelusta. Ammatillisen kasvun 12 op laajuinen syventävä harjoittelu on vaihtoehtoisia ammattiopintoja. Yleensä se suoritetaan kolmannen opiskeluvuoden jälkeen, viimeisen lukukauden aikana ennen valmistumista.

– Valitsin suuntautumisekseni erityisen tuen tarpeessa olevien lasten, nuorten ja heidän perheiden tukemisen, ja suoritin 8 viikon harjoittelun helsinkiläisessä lastenkodissa.

– Lastenkodissa on  6 kpl 6-paikkaista osastoa. Jokaisella osastolla on vastaava ohjaaja sekä erinäinen määrä ohjaajia. Itse työskentelin pitkäaikaisosastolla, jossa sijoitetut lapset asuvat kunnes aloittavat itsenäistymispolun noin 17-vuotiaana tai täyttävät 18 vuotta.

– Ohjaajan työnkuvaan kuuluu normaalin arjen pyörittämisen ja lasten asioista huolehtimisen lisäksi tiivis yhteistyö eri tahojen kanssa. Näitä ovat tietysti lasten vanhemmat ja sukulaiset, mutta myös koulu, poliisi, vartijat, psykologit, toiminnalliset ohjaajat sekä monet muut ammattilaiset. Moniammatillinen yhteistyö näkyy siis lastenkodissa hyvin vahvasti.

– Harjoittelun myötä olen päässyt tutustumaan monipuolisesti lastensuojelutyöhön sekä erilaisiin työryhmiin ja niiden toimintaan. Sain laajan kuvan siitä, mitä lastensuojelussa työskentely tarkoittaa ja kuinka eri toimijat vaikuttavat kentällä tehtävään työhön.

– Harjoittelu avasi silmäni aivan uudella tapaa ja arvostus lastensuojelussa työskenteleviä kohtaan nousi ihan eri tasolle.

yhteisöpedagogiopiskelija Anu KettunenAnu Kettunen, Arman Alizad ja Arman Alizad Studia-messuilla 2014.

Lisätietoja yhteisöpedagogikoulutuksesta: www.mamk.fi/yhteisopedagogi 

Ensiapukoulutuksessa harjoitellaan elvyttämistä Stayin’ Alive – biisin tahdissa

Saavun Avoimen AMK:n järjestämän ensiapukoulutuksen luokkaan Kasarmin kampuksella ja ensi silmäyksellä näyttää, että tunnelma on kohdillaan: opiskelijat ovat ottaneet mukavat asennot värikkäissä säkkituoleissaan ja opettaja kertoo painelu-puhalluselvytyksestä.

Koulutusta opettava Sirpa Tiihonen mainitsee, että: ”Oikein tehty elvytys on hyvä pakaralihasliike.” Naurunpyrähdys kiertää luokassa. Sirpa näyttää mallia ja opiskelijat pääsevät harjoittelemaan elvytystä nukeilla ja taustalla rytmiä antamassa soi Stayin’ Alive.

ensiapu 1 050_staying_alive

Ensiaputunnilla harjoitellaan myös defibrillaattorin käyttöä. Oikeita sähköiskuja harjoituslaite ei anna. Osallistujat harjoittelevat erilaisia tilanteita ja rooleja, jotta tositilanteessa toiminta tulisi luonnostaan. Harjoitellessa yksi opiskelijoista kertoo, että hän on saanut virtaa monta kertaa ja pitää tärkeänä, että näitä asioita osataan ja harjoitellaan.

ensiapu 1 052_pari_elvytys

Elvytysharjoittelun lomassa pohdimme miksi ensiaputaidot ovat tärkeitä. Esiin tulevat syksyn synkät ja pimeät illat maanteillä ja lukuisat hirvi – tai peurakolarit. Ajatus siitä, että mitä jos itse sattuu ensimmäisenä kolaripaikalle. Siinä tilanteessa olisi hyvä olla ensiaputaitoja ja kyky toimia. Kansalaisvelvollisuutemme on auttaa.

ensiapu 1 045_elvytysharjoittelua

Ensiapukortti uusitaan päivittämällä osaaminen kolmen vuoden välein. Ensiapukoulutus tarjoaa valmiuden toimia ja antaa ensiapua onnettomuustilanteissa, sairauskohtauksien sattuessa sekä tapaturmissa.

Ensiapukoulutuksien ajankohtiin voit tutustua: täällä.

teksti ja kuvat Anniina Leikas

Restonomiopiskelijan koulupäivä

Oletko miettinyt, millaisia koulupäiviä ammattikorkeakouluopiskelijoilla on? Tässä omasta satunnaisesta koulupäivästään kertoo restonomiopiskelija Sanna Airaksinen. Sanna opiskelee Kasarmin kampuksella Mikkelissä.

Restonomiopiskelija

8.00
Herätys ja aamupala.

9.30
Saavun koulun itseopiskelutilaan. Luen sähköpostit ja jatkan opinnäytetyön kirjoittamista.

11.30
Lounas koulun ravintolassa.

12.00
Etelä-Savon maakuntaliiton mainoskuvaukset markkinointituutoreille. Kierrämme koulualueella kuujan ja maakuntaliiton edustajan kanssa.

13.30
Siirrymme kaupungin keskustaan jatkamaan kuvauksia. Käymme torilla, kuljemme kävelykadulla ja päädymme lopuksi kahvilaan.

15.00
Kotia kohti.

15.30
Kotihommia, välipalaa ja jutustelua kämppiksen kanssa.

18.00
Kilpatanssitreenit – ja taas kuvauksiin. Opettaja videoi tanssimme kehittymistä ja opetuskäyttöä varten.

19.30
Treeneistä kotiin valmistautumaan opiskelijailtaan. Syön illallisen.

20.30
Café Labralle aloittavien opiskelijabileisiin. Vietän aikaa ulkona muiden restonomien kanssa.

22.00
Jatkoille Vaakunaan.

01.30
Kotiin nukkumaan.

Sanna Airaksinen

Lue lisää restonomikoulutuksesta: www.mamk.fi/restonomi