Miten onnistuu urheilun ja AMK-opiskelun yhdistäminen?

Maailman huipulla kilpaileva metsätalousinsinööriopiskelija vastaa.

Kangasalalta kotoisin oleva Tomi-Pekka Heikkilä opiskelee Mamkissa metsätalousinsinööriksi. Opintojen ohella Tomi-Pekan päiviä täyttää urheiluammunta. Hän kuuluu Suomen Ampumaurheiluliiton maajoukkueeseen ja on yksi Suomen ja maailman kärkinimistä lajissaan.

Tähän mennessä Tomi-Pekka on saavuttanut mm. nuorten maailmanmestaruuden sekä aikuisten EM-joukkuekultaa vuosina 2013 ja 2014. Lajissa ammutaan liikkuvaan maaliin, talvisin ilmakiväärillä ja kesäisin pienoiskiväärillä.

Seuraavassa Tomi-Pekka kertoo, millä tavalla urheilun ja AMK-opiskelun yhdistäminen onnistuu, mitä vaikeuksia siinä on ja millä tavalla ne jopa tukevat toisiaan.

Mitä yhteistä on opiskelussa ja harjoittelussa – kilpaurheilijan mielestä?
Olen sitä mieltä, että molemmissa on järkevää asettaa itsellensä päämääriä ja välitavoitteita mihin pyrkiä. Opiskelussa se voi tarkoittaa uuden asian oppimista tai vaikka arvosanatavoitetta. Itse käytän yleensä sitä ensin mainittua. Urheilun puolella taas asetan aina jonkinlaisia tulostavoitteita, mitä varten harjoittelen. Kun näihin tavoitteisiin pyrkii kovalla työllä, se usein tuottaa suhteellisen hyvää tulostakin.

Mitä urheilu antaa opiskelulle?
Se antaa hyvinkin paljon. Jaksat opiskella paremmin, kun olet hyvässä kunnossa ja myös keskittymistaito paranee. Mutta ennen kaikkea urheilu antaa myös mahdollisuuden nollata pään opiskeluasioista. Olit sitten salilla, juoksemassa tai harjoittelemassa urheiluammuntaa, saat ajatukset muualle. Se vaan toimii ainakin minulle.

Mitä opiskelu antaa urheilulle?
Opiskelu antaa puolestaan vastapainoa urheilulle. Nämä kaksi täydentävät toinen toisiaan. Olen pystynyt opiskelun kautta kehittämään harjoitteluani mm. atk-opintojen kautta. Olen esim. kehitellyt itselleni toimivat ohjelmat harjoittelun seurantaan. Myös markkinointitaitojen opiskelusta on ollut todella paljon hyötyä. Kaikkein parhaimpana asiana olen kuitenkin kokenut opiskelun kautta tulleet treenikaverit.

Mikä on näiden kahden yhdistämisessä haasteellisinta? Miten olet ratkaissut haasteen?
Haasteellisinta on saada aika riittämään molempiin. Hyvä suunnittelu ja viikkokohtaisten aikataulujen laatiminen auttaa kummasti asiassa. Teenkin yleensä treenisuunnitelmani jo kuukausien päähän lukujärjestyksen huomioon ottaen. Kun koulussa on vähän löysempää, se tarkoittaa ampumaharjoittelun ja fysiikkatreenien määrän nostamista. Tällöin harjoitellaan todella paljon. Kun taas koulussa on rankempaa, täytyy treenimääriä pitää kevyempinä. Pyrin siis harjoittelemaan paljon, mutta järkevästi. Tavoitteena kun on ollut jättää tarpeeksi aikaa sekä opiskelulle että urheilulle.

Minkä kokemuksen, neuvon, elämänviisauden, mietelauseen tai jonkun muun haluaisit kertoa sille, joka miettii urheilun ja opiskelun yhdistämistä?
Mielestäni metsäalan opiskelun ja urheilun pystyy yhdistämään kivasti, kun ottaa reippaan asenteen ja suunnittelee vähän tekemisiään etukäteen. Metsäalan opiskelu on ollut mielenkiintoista ja toivonkin työllistyväni alalle tulevaisuudessa.

tomipekka

Winter Activities in Mikkeli

Eteen sattui muutama vuosi sitten opiskelijan kirjoittama teksti Mikkelin harrastusmahdollisuuksista talvella. Asiat pitävät suurelta osin edelleen paikkansa, joten julkaistaan teksti nyt tässä.

Text: Alina Dubinina

After a long-long rainy December we finally have a chance to meet real Finnish winter with frost and white sparkling snow. After lectures most of the students like going in for different sports. In this article I would like to tell what activities this semester can offer us.
I made a little survey in the social network to find out what sports or other activities most of our students prefer. I will go from the least popularto the most adored ones.
Hiihtolatu Saimaalla – Cross-Country Skiing in Lake SaimaaCross-country skiing

This sport is quite popular here in Finland. You just need skies, sticks and a good place to do this sport. In Mikkeli there is a good place to ski in the forest, next to Raviradantie. A lot of people go there to do this sport. Cross-counrty skiing is not really popular among students. However it is a good way to keep yourself fit, furthermore the scenery around is amazingly beautiful now when the snow covers all the trees and the sun is shining every day.

Swimming

Some students say that they like going swimming these times. There is a good swimming pool in Mikkeli (Pirttiniemenkatu 8b) where you can go swimming every day! Unfortunately, the lakes are frozen, otherwise I am sure there would be some people who would take up swimming and jumping into the cold water near Mikaeli.

Running

Although it is very cold outside, there are some heroes who go out every morning or evening for jogging. You can go running anywhere in Mikkeli: in the forests, around the lake, in the streets-just feel free to do it! Put on the sport clothes, take some pleasant music with you and enjoy!

Skating and ice hockey

As far as I am concerned, hockey is the most favorite sport among the Finnish people. All the skating rinks are full of children and adults who play hockey all the time. There are 4 most popular skating rinks in Mikkeli where you can go skating or play hockey. The one in the center is mostly occupied by children and young people who prefer figure skating. There is not enough space for playing hockey. But the atmosphere there is very pleasant. If you are looking for a place just to skate and relax – that is the best skating rink for you. The biggest one is on the way from the city center to the university. It is mostly made for hockey trainings. However, there is a timetable where you can see when the skating rink is free for everyone. You can play hockey there or just skate – there are goals and the rink is really huge. There are also skating rinks near Raviradantie. These are occupied by students mostly and also by pupils. You can play hockey and skate there as well.

Skating is really popular among students. Unfortunately, you cannot rent skates but you can buy really cheap ones and have fun!

Sledging

This activity is the funniest and craziest one. People of all ages enjoy going down the hills on special sledges. There is a huge variety of different ‘equipment’ for this activity! The elder the person is, the crazier slopes he chooses-it is up to you whether you want to go down peacefully or go down the slope with plenty of jumps and turns. More people-more fun, so take as many friends as you can with you to make trains, organize snow battles etc. Trust me, sledging is one of the most entertaining winter activities I have tried here!
Indoor sports

Some students prefer to stay inside these days because of the cold weather. Our University provides the students with a gym and halls for different sports such as football, basketball, volleyball, badminton etc. You can get all the equipment also in the University. There are reservations in the sports hall for different activities, you can check them on the Student webpage. There are also some other activities such as aerobics, dancing and others.

Snowboarding and slalom skiing

These kinds of sports are adored by almost all the students. It is a perfect choice during winter season. There is a little resort near Mikkeli where you can take up these sports. There are three slopes, two relatively big and one for children. You can rent an equipment there and have a fantastic day with your friends. It will take you only 5 minutes to go there by car. There is also a possibility to go there by bus. You can also drop into a small café to have a rest.

It is possible to go snowboarding in Mikkeli. If you have good skills and imagination, you can make some kickers and try jumping!

To sum up, Mikkeli is very rich for different kinds of activities. Just feel free to take up any! It is too boring to spend evenings at home, you’d better take your friends somewhere to keep fit and have fun! Among all activities some students also chose sleeping. I quite agree with them because when it is getting dark here you automatically feel sleepy and tired. But after doing some sports you will feel energetic and positive again!

Alina Dubinina